Onnea ja hieman melankoliaa.

Kirjoitin viimeksi siitä, että olin viikonlopun yksin, ja fiilis oli todellakin yksinäinen, kun joutui vielä töihin, ja en oikeasti edes nähnyt kavereitani, ja raksu oli poissa sinä viikonloppuna. Kerroin, että mä olen nähnyt sitä yhtä tyttöä, ei siinä mielessä, että pettäisin tyttöystävää, vaan kävin kaljaseurana hänen kanssa. Mä pidän siitä, et löydän uusia ystäviä, ja tuntuu et löysin tosi kivan ja ihanan ystävän. 

Luulin et hän suuttui, mutta ei niin käynyt, taas nähtiin viikko sitten, ja oli kyllä taas niin hauskaa vaihtaa ajatuksia ihan kaikesta. Mutta pari päivää sitten jäi sellainen fiilis, että se suuttu, vähän vaikea fiilis, suutahtaminen johtui vaan siitä,  että hän nautti parina iltana liikaa alkoo, mä todellakin toivon, että se on vaan ohimenevää. Aika kännissä tuntu olevan, tuli vähän pahat fiilikset. Näin sen tytön itkevänkin, yritin lohduttaa. Aluksi tuntui, että onnistuin, mutta sitten yhtäkkiä hän vaan sanoo että lähtee kotiinsa, eikä edes hyvästele mua. Tiedän, ettei hän ole sillä tavalla kiinnostunut musta, joten tämä suuttumuskohtaus ei ainakaan siitä johdu, että hän reagoi muhun voimakkaasti. Toivon hänelle vaan pelkkää hyvää. Tällä hetkellä fiilikset on todella oudot. Miten tää elämä voi heitellä yhtäkkiä kokoajan laidasta laitaan. Mulla on ollu aina hauskaa sen tyypin kanssa, mutta kattoo nyt, toivottavasti se vielä laittaa viestiä, en odota häneltä mitään anteeksipyyntöä, koska minä en ole suuttunut hänelle, kun hänhän vain oli liian kännissä. Itse en edes kännissä suutu mistään. Olenkohan mä sit tylsä tyyppikin. No pitää koittaa vaan elää.. 

Viime viikkojen tunteet

Päätin laittaa tämmöisen blogin pystyyn. Kaikenlaisia virityksiä tullut kokeiltua, ehkä palaan vielä toiseen blogiini joskus. Nyt viime aikoina on alkanut hämmentää kuitenkin monia asia, ja halusin laittaa pystyyn tällaisen blogin. Tässä pohdiskelen maailmaa omasta näkökulmastani, omakohtaisten kokemuksien perusteella.

Aluksi kerron itsestäni vähän. Rokkipoika täällä siis kirjoittelee. Joskus todettu anoreksia, josta pikku hiljaa pääsee eroon, tosin kukaan ei sitä usko, sillä sain kiloja yhdessä vaiheessa lisää, joten moni vähättelee tätä juttua, kun ihmiset eivät tiedä miten olen kärsinyt tästä, ja olen retkahtanut, joten en ole missään hyvässä kunnossa muutenkaan tällä hetkellä. Tosin elämäni on kyllä muuttunut parempaan suuntaan, mutta kroppa ei tunnu hyvältä, ja tällä hetkellä muutenkaan en ole tosiaankaan ihannemitoissa. Mutta en valita. 2011 elämä muuttui suht hyvään suuntaan. Tapasin tähänastisen elämäni tärkeimmän ihmisen. Jonka kanssa olen yhdessä vieläkin. Rakastan häntä ihan mielettömästi, ja en halua hänestä eroon ikinä.

Viime aikoina kuitenkin mielessä on pyörinyt yksi toinenkin tyttö. Tai, no hän on minua 8.v vanhempi, joten tyttö sana on vähän absurdi, mutta sanotaan häntä nyt kumminkin tytöksi. Tapasin hänet netistä, sellaisesta yhteisöstä jossa haetaan ihan vain seuraa vaikkapa bisselle. Ei siis liity mitenkään DEITTAILUUN! Enkä sillä mielellä olisi koskaan mennytkään. Hänen kanssaan juttelu lähti ensihetkestä alkaen ihan täydellisesti eteenpäin. Hän oli miellyttävän fresh elämän suhteen. Iloisesti nauroi, tuntui siltä, että olin löytänyt ihmisen jonka kanssa on helppo puhua aivan kaikesta, nojoo samanlainen kun tyttöystäväni on, mutta sillä tavalla, että jos olisin homo, niin tää tyttö olis se mun best friend. Eikös jokaisella Homolla ole se yksi parhain tyttökaveri, jonka kanssa käydään milloin missäkin, bissellä, shoppailemassa, yms. Nojoo, mutta asiaan nyt.

Olen viime viikkojen aikana ollut tämän tyypin kanssa kaljalla suht ahkeraan. Kerroin kyllä rakkaalleni, että olen ollut bissellä, tytön kanssa jonkun verran. Ei se häntä niin haitannut, koska kerroin, etten koskaan pettäisi häntä, ja sehän on muutenkin ihan totta. Tykkään vain käydä ihmisten kanssa bissellä, ja nyt tuntu löytyvän se yksi parhaimmista ystävistä. Mutta nyt tullaan siihen mitä olen tässä tämän illan aikana pohtinut, ja ehkä viimeiset pari päivää. Sellainen juttu, että mitä tää toinen musta oikein ajattelee. En usko, että hän kummiskaan ihastunut/rakastunut muhun. Ollaan siis nähty näiden parin viikkojen aikana suht useasti. Tyyliin Kalliossa ja Keskustassa. Yksi kerta tuli oltua ihan pilkkuun asti. Pari päivää sitten oltiinkin sovittu sitten, että nähdään hänen duunien jälkeen, olin sillee, että no, kyllähän se käy, mä tuun, vaikka olikin seuraava päivä duunia. Noh, menen sitten bisselle odottamaan häntä, minuutit matelee, ku odotan jo että pääsis höpöttelee päivän jutuista hänen kanssaan, mutta yhtäkkiä havahdun, että on kestänyt jo yli tunnin siitä, kun hän on duunista päässyt. Yritän ottaa yhteyttä häneen, mutta eipä oikein onnistu. Siinä vaiheessa fiilis ei oo kyllä mikään kovin paras. No, loppujen lopuksi päädyn palloilemaan pari tuntia yksin, kun ei hän paikalle tullut, vaikka juuri pari tuntia sitten oli sanonut toisin, että nähdään. Siinä vaiheessa itselle tulee mieleen, että ei helvetti... oonko ihan tyhmä, eikö hän enää tule paikalle sen takia, kun luulee oikeasti, että aion iskeä hänet. Tai että oon joku stalkkeri, yms. Kun mä oon pyytänyt sitä bisselle useasti. Toivottavasti en ole mokannut itse tätä koko ystävyyttä.  Koska mun mielestä tää ainakin tuntuu ihan kunnon sydänystävyydeltä. Otetaan siis pois se rakkaus. Tai oikeastaan, rakastanhan minä kaikkia ihmisiä muutenkin. Mutta joo, ehkäpä tämä riittää tältä kertaa. En ole uskovainen, mutta silti voisin rukoilla tämän jutun puolesta, etten menettäisi yhtä viime aikojen ihaninta ja parhainta sydänystävää.

Jeps, mutta tämä pohdiskelija lähtee nyt nukkumaan, jättää kaiken nettimaailman ja vaipuu unimaailmaan, odottelemaan parempaa huomista. Fiilis tällä hetkellä on hyvinkin kaipaava. Koska tällä hetkellä kukaan ei ole vieressäni, mutta heippahei, huomenna iloisempi fiilis. Palaan vielä jossain vaiheessa näihin juttuihin.